On tullut aika esitellä jälleen vanhat sekä uudet pelaajat kansalle. Ennakossa käydään läpi pelaajien edellisiä kausia ja odotuksia tälle kaudelle. Jokaisesta pelaajasta on myös pieni info-pläjäys. Turhat jorinat pois ja siirrytään itse asiaan!
Tom korolainen ”Iilimato, Koro”
Viime kaudella joukkueen paras pelimies ja tehotilaston pörssikärki. Taitavat ja vikkelät jalat jotka ovat kylväneet kauhua jo usean vuoden ajan muissa saman sarjan joukkueissa. Koroa otetaan välillä kovaa mutta niin ottaa myös Koro. Luotettava pelimies niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Hyvät laukaukset molemmilla jaloilla ja kikkavarastossa on aina uusia jekkuja. Muutti täksi kaudeksi Jyväskylään opiskelemaan ja onkin kysymysmerkki paljonko miestä tullaan peleissä näkemään. Miinuksena myös se että Koro ei pysty syömään normaalien ihmisten ruokaa. Saatana.
Odotukset
Pienemmät verrattuna aikaisempiin kausiin. Mies on tukevassa halilukossa Jyväskylässä. Toivotaan kuitenkin että paikalle päästessään ottaa roolia molempiin suuntiin. Iso menetys joukkueelle mikäli missaa monta peliä.
Kalle Aro ”Juutalainen, Kalastov, H*mo”
Viime kauden vihreä salama. Kallen kuuluisa kärkkäri iski kuin Korkeajännityksen tuhat volttia. Puutteellisesta tilastoinnista johtuen varmaksi ei voida kuuluttaa Kallen maalipörssin voittoa, mutta ei se ainakaan kaukana ollut. Terävä viimeistelijä on parin viime kauden aikana kypsynyt varsinkin pallollisessa pelissä todella paljon. Aurinko on vaalentanut Kallen kuparikatto-mallisen hiuskuontalon ja samalla tuonut rauhallisuutta tähän entiseen kuumakalleen. Vahvuutena nopea laukaus joka lähtee miltein mistä asennosta tahansa ja taloustietämys.
Odotukset
Valtaisat. Edellisen kauden onnistumiset ovat nostaneet haipin miehen ympärillä aivan uskomattomaksi. Toivotaan että pohjepuntti GoGolla on tehnyt tehtävänsä ja Kalle onnistuu kantamaan häneen kohdistuvat odotukset ja jopa ylittämään ne!
Ilari Ruuth ”Ilu”
Joukkueen rutinoituneimpia pelaajia. Tyylikäs puolustaja jolla on sekä pelisilmää että tekniikkaa. Varmasti joukkueen kovimmat ja tarkimmat syötöt ovat oiva ase joukkueen pelinavaukseen. Viime kaudella jälleen varmoja otteita esittänyt pelimies otti roolia varsinkin erikoistilanteissa, joissa nähtiin kovia vasurin sivalluksia. Menettää harvoin pallon ja antaa yhtä harvoin oman miehen mennä itsestään ohitse.
Odotukset
Puolustussuuntaan Ilu tekee pyytteetöntä työtä ja hän onkin puolustuksen tukipilareita. Odotukset tällä kaudella kohdistuvat varsinkin tehotilasto-puolelle. Rajua hyökkäyksen tukemista ja kovia maaliinjohtavia syöttöjä. Unohtamatta helponnäköisiä katkoja. Niistä ne vastahyökkäyspaikat aukeavat.
Heikki Puustinen ”Hessu, Puppe, Puusti”
Viime kaudella tämä kovaa pelaava pakki sukitti vastustajia minkä kerkesi ja sai lempinimen Atalan Viikatemies. Pallovarma ja kovaotteinen Heikki pelasi ehjän kauden vaikka missasi usean pelin Namibian halailureissun takia. Kohokohtina mm. Inzaghimaisesti Epeltä varastettu maali ja vastustajan kaverin kylmääminen KP:n ollessa 11-1 johdossa. Tämä realitytv-tähti kunnostautui myös maalinteossa useampaan otteeseen. Muutti Korolaisen tavoin kesän päätteeksi Jyväskylään opiskelemaan.
Odotukset
Kovuutta, kovuutta ja kovuutta. Erittäin varmaa puolustuspeliä. Siihen oheen pari maalia ja vastustajien lämmittämistä niin resepti on valmis. Heikki on uhannut raahautua Jyväskylästä Tampereelle pelipäivisin ja aikookin osallistua mahdollisimman moneen peliin. KP:n viralliselta baarinukkujalta odotetaan myös hyviä näyttöjä yöelämän puolelta kuten ennenkin.
Seuraavaksi esitellään KP:n kaksi uutta vahvistusta.
Roope Kämäräinen ”Kämä”
Yksi KP:n uusista tulokkaista. Mielenkiintoinen lisä joukkueeseen, tuo mukanaan sopivasti ryminää, jalkoja ja arvaamattomuutta. Mies on hurahtanut futsalin maailmaan isosti sillä huhupuheiden mukaan mies ei välttämättä saa öitään nukuttua mikäli erehtyy miettimään uusia kyniä. Miehellä on luvassa myös iso rooli kentän ulkopuolella. Kämä pitää nimittäin huolen että kun juodaan, niin juodaan kanssa kunnolla. Tämä revittyjen paitojen ja taksimatkustamisen erikoismies tuo varmasti lisävipinää saunailtoihin. Tämä opiskelumotivaatiostaan kuuluisa mies on rillaaja isolla R:llä.
Odotukset
Odotukset ovat korkealla. Pitäisi haastaa ja päästä tehoille. Toivotaan että Kämä saa ketsuppipullon auki heti ensimmäisissä peleissä. Huudeltu myös että olisi kauden päättyessä korkealla maalipörssissä. Tulee käymään verisen kamppailun halutusta Vuoden Tulokas-palkinnosta.
Sami-Petteri Rajala ”Sampe”
Sampe on KP:n uusia tulokkaita. Toistaiseksi try-outilla olevasta ja habitukseltaan suomenruotsalaista muistuttavalta pikakiiturilta odotetaan väkevää liikettä ja vastustajien läkähdyttämistä. Tämä maalintekijän kykynsä Tampereen Vitosessa(18 bönthöö) osoittanut mies saattaa hyvinkin olla musta lammas maalipörssin voiton tavoittelussa.
Tässä ensimmäinen osa kausiennakosta! Lisää ilmestyy sitä mukaan kun saadaan ihmisiä haastateltua ja allekirjoittanut kerkiää heiluttaa kynää. Stay tuned!