Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

V niinkuin Victory!

02.02.2012, epew

Hiljaiselo on jälleen ohi ja pienen pientä raporttia pukkaa!

Tammikuun viimeisenä lauantaina oli KP:lla edessään ns. elämän ja kuoleman ottelut. Ennakoasetelmissa sarjan piikkipaikka oli jaossa myös mesidzhämisdsaemille ja jollekkin toiselle kai. Edellisissä peleissä kärsitty tappio oli ajanut joukkueen tähän outoon tilanteeseen, jossa se pahimmassa tapauksessa olisi saattanut joutua luopumaan sarjakärjen statuksesta. Kaikki kuitenkin tietävät miten kävi, joten tuskin kukaan osoittaa syyttävällä sormella jos kerron jo tässä kohtaa tekstiä että KP on tukevasti sarjan kärjessä!

Edellisistä peleistä puuttuneet R.Kulmala ja H.Puustinen eivät vieläkään päässeet tekemään paluuta joukkueen kokoonpanoon. Muita poissaolijoita olivat mm. Riki Ruuskanen ja Ville Rintala. Paluun kokoonpanoon teki vuorostaan Tom Korolainen joka oli vkloppuna oivalla pelipäällä, sekä Aapo Lappalainen joka sijoittui tolppien väliin!

FC Gordo VS KP-07 1-11

Etukäteen kovaksi tiedetty joukkue vaikka yhtään kohtaamista kyseisen joukkueen kanssa ei ollut vielä takana. Ottelun alkuun sisältyi heti hieno tilanne kun Eero Korolaisen auto koitti Aapon sijasta syöttää kapuloita KP:n rattaisiin eikä meinannut käynnistyä. Tästä syystä sankarit Koro, Aapo ja Epe saapuivat hieman myöhässä ja ilman lämpöjä ottelun alkuminuuteille. Peli näytti kuitenkin olevan hyvin hanskassa ja kapellimestarina peliä oli pyörittämässä Pauli ”Pedromendes” Pylvänäinen.

Pauli kääkii

Normaalia pienemmällä rosterilla liikkeellä ollut KP sai heti alusta alkaen mukavan jengan ja flown päälle. Maalinteon taisi aloittaa Tom Korolainen. Peli pysyi hallinassa ja vaihdot rullasivat hyvin. Vaikka lukemista voisi päätellä muuta, niin on pakko antaa hatunnosto Gordon miehille. Joukkue pelasi hyvin ja olivat erittäin asiallisia ihmisyksilöitä ja varmasti myös hyviä sängyssä, mutta veikkaanpa ettei tuona päivänä mikään olisi pystynyt pysäyttämään KP:n vyöryä. Paitsi ehkä Puustisen pulkkataklaus..

Ratkaisijoita löytyi pelistä laajalla rintamalla! Tom taisi tehtailla tehot 2+6. Pienistä kolhuista ja yli-innokkaista naisfaneista kärsinyt Kalle ”Horatio” Aro sai pitkästä aikaa myös kunnon esitykset alle ja paukutti kohtuulliset 4+2 tehot. Mainittakoon että mies vei yhden osuman maaliviivalta erittäin Inzaghi-maisesti. Myös Laaksovirran Tino ja Topi ”Pallojalka” Jokinen onnistuivat maalinteossa Pauli Pylvänäistä unohtamatta! Topin muistin koska itse syötin maalin.. Eli Lehtiselle ne 0+2 tehot. Avot! Puolustuksessa tänään raatanut Joel ”Moubi” Ojala pelasi erittäin hyvin ja voi myös olla tyytyväinen suoritukseensa. Viimeisenä lukkona tänään toiminut Aapo Lappalainen esitti maineeseensa nähden aivan uskomattomia otteita. Mies venyi tärkeisiin koppeihin ja yksi päästetty maali on nuff said.

Tähdet

*** Kolme tähteä: Kalle Aro

Kalle Inzaghi!

Miehen tehot puhuvat puolestaan. Oli muutenkin erittäin pirteä. Jaksaa aina taistella joukkueen eteen ja pohkeiden kramppaamista on turha pelätä.

** Kaksi tähteä: Tom Korolainen

Koro viimeistelee avausmaalin

Oli KP:n pelin sielu vaarallisilla nousuillaan. Huikeat tehot kertovat miehen arvosta.

*Yksi tähti: Aapo Lappalainen

Aapo halailee nii paljon että kettusestaki löytyy enemmän kuvia.

Hyviä torjuntoja. Itse varmuus jonka puik0t pysyivät kiinni.

KP-07 VS Real Mesidz 4-2

Tämä oli se peli mitä oltiin odotettu. Trilleri.

Ottelussa oli läpikotaisin tiukka tempo ja ylilyönneiltä ei säästytty. Muisti pettää todella pahasti mutta mesitz taisi johtaa kahteen otteeseen ja joka kerralla tultiin takaa tasoihin. Ottelun ratkaisu nähtiin kun Pauli Pylvänäinen oli aikansa kuumentanut vastustajan joukkuetta ja nämä tästä tuohtuneena rikkoivat paulia. Virheet olivat täynnä joten pallo vietiin pilkulle. Koro taisi täräyttää pallon varmasti verkkoon ja Mesidzin pelaajilla ei sipuli kestänyt. Kauhea ulvonta ja valitus tuomarille. Pakko myöntää että Pylyn viikate vastustajan nilkoille ennen pilkkua oli ottelun törkein taklaus ja ymmärrän mesidzin kuumenemisen. Futsal on kuitenkin pienten marginaalien peli ja tällä kertaa KP hyödynsi tämän kuumenemisen. Hetki myöhemmin Pauli itse viimeisteli loppulukemat hienolla finessellä kaukaa alanurkkaan ja ottelu oli taputeltu. KP oli tukevasti sarjakärjessä! Ottelusta haluaisin nostaa esille tietenkin koko joukkueen joka taisteli hienosti, mutta varsinkin Aapo Lappalaisen joka esitti tukun tärkeitä koppeja tässä pelissä. Hienoimpana uskomaton käsi-jalka-tuplakoppi. Eipä muutakun että nyt voi vittu naattia naattia!

Tähdet

***Kolme tähteä: Aapo Lappalainen

V**** ku joutuu netistä hakee kuvan

Mies joka ei esittelyjä kaipaa! Ihmisnavigaattori ja krooninen valittaja sulki suunsa ja keskittyi torjumiseen. Homo se silti on.

**Tähteä: Pauli Pylvänäinen

Pauli pääsi kokeilemaan vaparista

Pelin hämmentäjä, mukana hyvässä ja pahassa. Tänään edesottamukset olivat avain voittoon. Hyvä Pate!

*Tähti: Joel Ojala

Moubi

Pelasi tänään 2 varmaa peliä.

Blogiröhnö kiittää ja kumartaa. Vi ses seuraavissa peleissä!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *