Blogista törähtää jälleen!
KP-07 on viettänyt syksyn hiljaiseloa harjoittelemalla kuvioita kuntoon ja tekemällä pitkäjänteistä työtä kokoonpanon vahvistamiseksi. Tehty työ palkittiin hienolla tavalla joukkueen kauden aloituksessa 30.11 Raholan jääkellarissa. Debyyttinsä suorittivat uudet värväykset Joona Valkama, Pekka Äijälä, sekä uusi maalivahti Joona Vartiainen. Peleihin päästiin muutenkin kilpailukykyisellä rosterilla, sillä vanhoista tekijöistä avaukseen saapuivat Jyväskylästä futsaloppia hakeneet Tom Korolainen ja Heikki Puustinen. Poissaolijoita erinäisten syiden takia olivat mm. Pauli Pylvänäinen(kissasta saatu allerginen reaktio, joka johti polven loukkaamiseen), Atte Koskinen ja Joel Ojala (Ibizalla), sekä flunssan takia kuvaajana toiminut Mikael Norri. Ensimmäisiin A-sarjan otteluihin päästiin siis hyvistä lähtökohdista.
Kotarit vs KP-07 2-5
Tämä oli se ottelu jota oltiin pitkään odotettu. Edellisen kerran kotarit-turnauksessa kohdanneet joukkueet astelivat toisiaan vastaan ensimmäisessä pelissä ja näytti että ilmassa oli pientä väreilyä kun nämä toisilleen vuosia huudelleet kilpakumppanit asettuivat vastakkain. Heti alkuun allekirjoittaneelta pääsi syvä huokaus hänen huomattuaan että Kotareiden maalia ei tällä kertaa vartioinut iso vanha mörkö, Petteri Tyni. Tyni oli kotarit-turnauksessa KP:lle melkein ohittamaton muuri.
Hyvähenkinen ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä ja molemmat loivat hyvin tilanteita. Ruosteesta ei ollut merkkiäkään kun joukkueet pyörittivät palloa ja loivat tilanteita. Kotarit meni ottelussa kaksi kertaa johtoon, tilanteissa jossa KP:lta unohtuivat miehet vapaiksi. KP tuli kuitenkin kaksi kertaa tasoihin, ensimmäinen maali oli debytantti Pekka Äijälän käsialaa, jolla oli helppo työ viimeistellä takatolpalta tyhjään maaliin Tom Korolaisen loistavasta esityöstä. Äijälä vastasi myös toisesta tasoitusmaalista. Tämän jälkeen KP siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon kun Korolainen viimeisteli pirteästi pelanneen turkulaisnallekarhu Jaakko Ruuskasen esityöstä. Kotarit ei tästä takaiskusta enään noussut, vaikka saivatkin luotua vielä hyviä paikkoja. KP meni lopussa menojaan kun Topi Jokinen avasi maalitilinsä Koron syötöstä ja Äijälä viimeisteli upean hattutemppunsa läpiajosta. Loppulukemat 2-5.
Ottelu oli juuri sitä mitä KP on tavoitellut jo monta vuotta, hyviä, mutta siistejä vääntöjä hyviä vastustajia vastaan. Pelissä ei sikailuja nähty ja täytyy nostaa hattua Kotareille siististä pelistä, otetaan kohta uusiksi! Pelin man of the match palkinto meni debytantti Pekka Äijälälle, joka viimeisteli hattutemppunsa murhaavalla tehokkuudella.
KP-07 vs Melody
Toinen ottelu olikin melodya vastaan ja vastustaja oli ennakkoon suuri kysymysmerkki. Vastustajalta löytyikin taitavia pelaajia, mm. eräs punatukkainen veijari, sekä numeroa 69 kantanut pelimies. Boca tamperetta ei näkynyt paikalla. Ennen ottelun alkua rosterista poistuivat menojen takia Korolainen, Valkama, sekä Äijälä. Pelaajista ei onneksi tällä kertaa ollut pulaa, vaikkakin vastustajasta ei voida sanoa samaa, sillä Melodylla taisi olla vain 1-2 vaihtomiestä paikalla.
Itse ottelu lähti tunnustelevasti käyntiin. Melody pelasi eri tavalla kuin kotarit ja rakentelivat peliä rauhassa omalta puolelta, eivätkä prässänneet kauhean ylhäältä. Melodyn pallonsiirtely tuottikin tulosta heti alussa, kun KP:n hyökkääjältä jäi pakin nousu seuraamatta. Ylösnoussut puolustaja toimitti pallon maalille, missä Melodyn hyökkääjä oli pelannut itsensä vapaaksi ja viimeisteli helpon maalin. Tästä sisuuntuneena KP skarppasi puolustuspäässä ja rupesi rummuttamaan vaarallisia hyökkäyksiä Melodyn maalille, jossa hyvässä vireessä ollut maalivahti pelasti monta hyvää tilannetta. Painostus tuotti kuitenkin tulosta kun Riki Ruuskanen viimeisteli maalin edestä upean maalin päällään. Tilannetta edelsi hyvä pallonsiirtely melodyn puolella, jonka jälkeen Jokinen heitti maalille yksin jääneelle Ruuskaselle ihanan pallon ilmassa, ja Ruuskanen viimeisteli taitavasti päällään. Harvinaista herkkua nämä puskumaalit futsalissa. Toisessa maalissa oli jälleen sama parivaljakko asialla. Jokinen haastoi ja ajoi maalille, jonka jälkituoksinassa pallo ajautui Ruuskaselle, joka suomenruotsalaisten sikari-iltojen mukana tuomalla varmuudella chippasi pallon maissa olleen maalivahdin yli. Komea maali tämäkin. Tämän jälkeen KP menikin menojaan. Melodylta alkoivat jalat loppumaan ja tämä näkyikin puolustuspäässä, missä omia miehiä ei jaksettu enään seurata loppuun asti. Seuraavat kolme maalia olivatkin Topi Jokisen käsialaa. Mies onnistui kiertämään maalivahdin kaksi kertaa ja sijoittamaan pallon maaliin. Kirsikkana kakun päällä oli viimeinen maali, jossa mies nappasi pallon vastustajalta, karkasi yksin läpi ja sijoitti pallon maalivahdin jalkojen välistä takanurkkaan. Aijaijai mitä naattia! Loppulukemat siis 5-1 KP:lle.
Ottelun hahmoja olivat Topi Jokinen(3+2), Jaakko Ruuskanen(2+1), sekä loistavia koppeja maalilla ottanut Joona Vartiainen. Lampaita ja hylkeenperseitä saa ottelusta Erno Lehtinen, joka ottelun lopussa pääsi läpi Riku Vikman seuranaan. Vikmanin viittoessa vapaana takatolpalla, Lehtinen lähti tavoittelemaan paikkaa auringosta ja yritti sijoittaa pallon maalivahdin jalkojen välistä syötön sijaan. Maalivahti sai kantapäällä käännettyä pallon ohi ja Lehtinen pyöriteltiin tervassa ja höyhenissä.
Otteluissa oli paljon hyvää ja tästä on jatkaa kohti tulevan viikonlopun peleja. Muutamia kysymerkkejä on kuitenkin ilmassa. Saako Kämäräinen tiputettua apinan selästään(0+0)? Osaako Aapo Lappalainen käyttää kameraa? Nähdäänkö Kalle Aro kokoonpanossa? Huhupuheiden mukaan mies ei nykyään pysty osallistumaan yhteiseen vapaa-ajan viettoon ellei kavereilla ole Yhdysvaltojen passia, tai nimenä ole Doug, tai tuttavallisemmin dogi. Näihin kysymyksiin saamme vastauksen sunnuntaina, tule siis paikalle, tai ole neliö!
Videoraporttia: http://www.youtube.com/watch?v=9qJn95VkUOQ&feature=youtu.be