Ja lisää tulee!
Aapo Lappalainen ”Po, Töhö, Navigaattori”
KP:n ikioma murhekryyni. Kotarit turnauksesta saakka ylimääräistä painolastia jatkuvien puikotusten johdosta kantanut Aapo hakee uutta starttia KP uralleen. Viime kaudella ihastutti ajoittain maalissa mutta kyllä miehen paikka kentällä on. Nopeutta löytyy ja ajoittain pallokin pysyy mukana. Puolustustyöskentely on myös muuten menettelevää mikäli pujut pysyvät kiinni. KP:n keskuudessa liikkuu sanonta ”tyynenä yönä voit kuulla Aapon valituksen Hämeenlinnasta”. Mies todellakin on kuuluisa ajoittaisesta valituksestaan, mutta pelikentällä mies pitää suun supussa ja tekee pyytteetöntä joukkueen eteen. Tärkeä pelaaja.
Odotukset
Aapossa olisi potentiaalia olla tämän kauden komeetta. Jalkavaivat ovat taakse jäänyttä elämää ja Aapolla on varmasti nälkää näyttää muille KP:n jäsenille mistä hänet on tehty. Paljon lokaa niskaansa saanut Aapo saattaa pienen ärsykkeen saatua yltyä jopa maagisiin suorituksiin. Onko pistepörssin kärjessä kauden päätyttyä vai vilttiketjussa puikotettuna ja itseluottamus säpäleinä? Se selviää kauden päätteeksi, mutta itse veikkaan ensimmäistä!
Erno Lehtinen ”Epe, Röhnö”
Kalevan sulkakynä joka päivittelee blogiin rivouksia poikamiesboksistaan. Joukkueenjohto päätti viime kaudella ottaa miehestä enemmän irti ja laittoi Röhnön sydäntäsärkevälle dieetille. Epen ja siipien välinen napanuora katkaistiin ja Koro piiskasi miestä tennarin katakombeissa. Tuloksena olikin Epe 2.0. Nopeampi, komeampi, teknisempi ja tappavampi. Viime kaudella uudella liikkeellä katsojia ihastuttanut pelimies pääsi myös kohtuullisen hyvin tehoille ja iskikin muutamat tärkeät maalit. Koppipelaajana tunnettu röhnö jaksaa hauskuuttaa.
Odotukset
Odotukset ovat kovat. Tehoja pitäis tulla paremmin ja tavoitteena olisikin selvitä joukkueen pistepörssissä TOP-5 sijoille. Odotukset myös blogin suhteen kovenevat ja tälle kaudelle ollaankin luvattu pistepörssin ylläpito blogiin. Varmaa duunia siis kentällä ja sen ulkopuolella!
Jaakko Ruuskanen ”Riki, Robben, Jutila”
Jutila. Robben. Eiköhän nuo kaksi sanaa summaa Ruuskasen täysin. Pelimiehellä on silmiä hivelevä tekniikka ja maalintekijän taito löytyy selkärangasta. Suomenruotsalaisessa salamestassa nautitut hanhenmaksat, kaviaarit ja viinit näkyvät kuitenkin myös miehen merikapteenimaisessa mahassa. (Sellanen söpö maha tiettekö?) Opiskelee toista vuotta lakia Turussa ja viime kaudella ei osallistunut kaikkiin peleihin. Paikalla ollessaan muodosti kuitenkin allekirjoittaneen kanssa hyvän hyökkäysparin. Luo tilanteita, hassuttelee vastustajia, kiroilee ja kynäilee. Perustavanlaatuista KP-suorittamista. Tuoksuu myös kohtuullisen usein vanhalle viinalle, mutta se tuskin yllättää ketään!
Odotukset
Toivotaan ja odotetaan että Jaakko pääsee useammin peleille kuin viime vuonna. Mies on tärkeä palanen KP:n hyökkäyspeliä. Ei välttämättä kilpaile maalipörssin voitosta mikäli pelejä jää väliin, mutta tulee varmasti olemaan pistepörssissä korkealla. Odotetaan myös että Jaakko ei vaadi yhdenkään vaparin vetämistä. Myös yksi oksennus kesken pelin olisi toiveissa.
Paavo Kytölä ”Pavon”
Paavo Kytölä, tuo ainainen boheemi kusipää joka pitää Chelseasta. Einyt, Paavo on ihan mukava kaveri. Edellisellä kaudella pelasi muutamat pelit kohtuullisella menestyksellä, mutta suurin saavutus taisi olla joukkuekuvassa esiintyminen ilman paitaa. Paavo sai kuitenkin vakuutettua seurajohdon taidoistaan ja hänet maaniteltiin kokoonpanoon tälle kaudelle. Tulee kuitenkin missaamaan osan kaudesta ulkomaanvaihdon takia. Paavo lähti vaihtoon erittäin eksoottiseen Tallinaan! Toivotaan että mies kotiutuisi ja pääsisi peleille mahdollisimman pian. Paavo ei välttämättä ole suoranainen maalinsylkijä, mutta pallonhallintataidot yllättävät välillä jopa miehen itsensäkkin. Pelaa hyvällä temmolla ja luo paikkoja muille. Sopii hyvin KP:n pallonhallinta-muottiin.
Odotukset
Odotetaan aktiivista peliotetta, pisteitä ja hyviä juttuja. Todennäköisiä ovat myös myöhästymiset, kyytiongelmat ja selitykset kuinka tuli eksyttyä jälleen tummille tunnille.
Riku Honkaniemi ”El Rike”
Viime kaudella debyyttinsa KP:ssa tehneeltä pelimieheltä ei oikein tiedä mitä toivoa. Maalivahtina yksi sarjan parhaita mutta kentällä ollessaankin tuo ryminää, jalkoja ja jäätäviä kääkyjä. Miehen potkutekniikasta muistuttaa ennen jokaisia reenejä sisäänkäynnin panssarilasin eteen vedettävä suojaverkko joka kerran jäi levittämättä. Huhupuheiden mukaan KP maksaa vieläkin tennarille lasista.. Hyvän fysiikan omaava pelimies osaa myös pelastaa yöllä vessaan juuttuneita tyttöjä!
Odotukset
Pelejä pitää saada enemmän vyölle kuin viime kaudella! Mikäli pelaa maalissa, on nollapeli jokaiseen peliin realistinen odotus mustalta hämähäkiltä. Kenttäpelaajana saattaa hyvinkin laittaa verkot huolella tötterölle ja haastaa jopa Kalle Aroa! Mielenkiinnolla odotetaan.
Se siitä taas tällä kertaa! Enjoy